Kauden vikat

Kauden vikat kotimaiset oli siinä.

Kotimaan päätösturnee lähti käyntiin perjantaina A-luokan lennolla Helsinkiin. Kone oli nimittäin täynnä OH:n sinivalkoisiin väreihin sonnustautuneita kannattajia, harvemmin sitä kuitenkaan fanien kanssa pääsee lentämään samassa koneessa. Sen verran kuulostelin, että osa aikoi ilmeisesti käydä katsomassa jonku futismatsin lauantai-iltapäivällä ennen fanimatkan ehdotonta ja kauan odotettua huipentumaa - Alastaron sykkivää yötä.

Valmistautuminen yöhön noudatteli seuraavaa kaavaa: edellinen yöreeni/kisa SM-yö 2012, toissa viikolla kaksi verkkalenkkiä lamppu päässä.

Alku olikin hivenen haparoivaa mm. kaatuneiden puiden sekä suunnistuksen tökkimisen vuoksi. Tai no lähinnä ongelmia ilmeni siinä, että lamppu ei valaissutkaan metsää kuten päivällä vaan näkyväisyys oli pimeyden vuoksi oleellisesti heikompi. Tämä tuli niin sanotusti vähän päin näköä, olin muistellut ettei näissä olisi mitään eroa.

Joo mutta kohta pääsin ihan hyvään rytmiin ja koukkua tuli paljon muttei mitään megapummeja. Eniten vaikeuksia tuli esiin toisinaan aavistuksen hankalakulkuisimmissa paikoissa, mikä näkyi lähinnä suurina kaarroksina pahimpia vastaan tulleita, läpipääsemättömiä alueita kiertäessä. Ei tuo maasto mitään huonoa ollut, mutta välillä myrskytuhojen jäljet kyllä haittasivat menoa aika ikävästi.

Kirmulan kilsavauhti oli minsan kovempi kuin mulla, ja vaikka eri ratojen kulkukelpoisuudessa ja välien tyypeissä voi olla paljoltikin eroa, niin ennustajan lahjani sanovat että kohtaamisessa olisi melko suurella todennäköisyydellä muodostunut silmiinpistävä ero salolaisen hyväksi. 

Sunnuntaina oli sitten Miskanpäivärintti, kauden kotimainen päätös. Vessajonon huomattavasta pituudesta johtuen verryttelyaikaa jäi 12 min ennen kutsuntoja. Sehän piti käyttää hyödyksi, ja tahti olikin sen verran tiuhaa että luuppi halkesi ja lensi jonnekin Näsinpuiston puun juurelle. Saa käydä ettimässä mutta löytöpalkkiota ei ole luvassa.

No, hommahan oli varsin yksinkertainen: mennään sitten 12 min verroilla ja ilman luuppia. Kujuilin mallikartasta pahimmat rakoset ja selvisinkin niillä kiitettävästi. Karsinassa Sane heitti että kisa koolle. Lähdin piipistä rennosti perään, eikä Sane varmaan aavistellut mahdollista ohitusta. Olin kuitenkin sen verran tosissani, että enpäs varoittanutkaan edes mitään vaan otin rottakirin ja menin kaverista edelle.

Näin ollen kisa lähti hyvin käyntiin ja neljä ensimmäistä lippua poimin kuin rintteri. Tosin välillä jouduin vilkaisemaan myös karttaa. Vitoselle tuli sitten radan eka virhe: jouduin pysähtymään tien ylityksen jälkeen saadakseni selvää kartasta. Mahdollisesti myös väärä kierto tässä kohtaa ja homma alkoi muuttua epävarmemmaksi. Kutoselle juostessani Lönnström tuli vastaan ja tarkoituksena oli ottaa parempi reitinvalinta yläkautta. En kuitenkaan ollut nähnyt talon kulmalla ollutta aitaa ja jouduin kiertämään ekstraa. Lisäksi rastilla jouduin pysähtymään ja vaihtamaan suuntaa.

Ysille olin havainnut mallikartasta pienen ja huomaamattoman tosiasian: talon ja aidan vieressä on suunnistajan mentävä rako. Toteutin hieman liian epävarmasti, ja lopun tulin vääriä porrashässäköitä, olis pitänyt joko kiertää kutosen kautta tai sit tuota mun reittiä mutta yläkautta tuleviin portaisiin. Kympille juostessa otin kuitenkin taas homman haltuun, eikä lopussa tullut virhettä enää kuin 2-3 sek, tämä sillalle tulossa. Emil veti portaista ja ero pikkuisen kasvoi.

Kauden päättymistä juhlistin perinteiseen tapaan eli juoksemalla kisan jälkeen Pirkkalaan. Toimii! Tällä kertaa vain hiihtolenkki jäi tekemättä ja näin ollen myös Pirkkalan suurin kivi näkemättä.

Kartat:

Mummille terveisiä sairaalaan, kaikki on hyvin ja puolukkahilloakin on syöty, viimeksi tänään.

Koitan olla jonaki

Viime tekstin jälkeen tapahtunutta:

Keskiviikkona juoksin aluevalmennuksen ratatestissä viisituhatta metriä. Ajaksi tuli 16.46. Alku tuntui hyvältä, loppu ei. Mukana oli neljä juoksijaa. Juoksun aikana vallitsi sateinen sää mutta emme antaneet sen häiritä. Juoksun jälkeen ei tarvinnu mun ja Jyrin paljon henkseleitä paukutella. Otettiinpahan taas pojilta turhat luulot pois.

Viikonlopun vietin lähinnä harjoitellen sekä leväten, kuten urheilijan tapoihin kuuluu. Tein myös yhden taitoharjoituksen. Hyvin meni, yksi 10s koukku. Ei näkynyt karhuja eikä metsästäjiä.

Keskiviikkona juoksin aluevalmennuksen maastotestissä noin seitsemäntuhattaviisisataa metriä. Aikaa kului 34.03. Se on huono aika, noin 32 minuuttia on hyvä aika. Rankan koulupäivän jälkeen piti syödä ja juoda paljon, (seliseliseli) eikä juostessa olo ollut mukavin mahdollinen. Lisäksi viimeisellä kierroksella mun ja Aleksin kimppuun hyökkäsi kookkaamman puoleinen koira. Siinäkin meni aikansa ennen kuin se lakkasi roikkumasta paidan helmassa kiinni. 

Torstaina matkustin junalla Ouluun mummolaan. Matkalla opiskelin ahkerasti kouluasioita sekä värkkäsin vähän aikaa koneella. Perjantaina matkustin papan ja Villen kanssa asuntoautolla Rivieralle, jossa olimme yötä.

Lauantaina osallistuin SM-keskipitkän matkan kilpailuun. Aamupäivän karsinnasta tiukan seulan finaaliin läpäisi 20 urheilijaa kummastakin erästä. Itse selviydyin finaaliin ja sain viimeisen lähtöpaikan. Karsintasuoritukseen mahtui yksi koukku ja vähän muuta viilattavaa. Pidin varsin maltillista vauhtia, mutta kavereiden pummien johdosta tuttuja kasvoja näkyi heti ykkösrastilta alkaen.

Finaalissa lähdin samaan aikaan Kirmulan, Silvennoisen, Topias Aholan ja Akseli Ruoholan kanssa. Miikan ja Tompan kanssa vedettiin rintamassa kohti kaikkien ykkösrasteja vauhdin ollessa varsin maltillista. Lipulle tulin varmasti kuin paraskin taitopäällikkö.

Kakkosrastille tein reitinvalintavirheen, ja nautiskelin suht pitkän matkaa ojanotkelman hyväkulkuisesta pohjasta. Siinä oli niin ihana rullata!

Nelosen jälkeen luulin nähneeni Vertin selän. Hetken päästä varmistuin asiasta, mutta oli se SK:n paita vielä aika kaukana, metsä omasi vain sen verran hyvän näkyväisyyden. Kutoselle mennessä ohitin Vertin. Seiskalle tein virheen. Kasin jälkeen ohitin Vertin. Kympille tein virheen. Ennen rastia ohitin vielä Vertin. Homma lähti niin sanotusti lapasesta, ja juoksua voisi kuvailla sanoilla hermostuneisuus sekä ryntäily. 

Aijai, ei pitäisi tehdä tommosia. Onneksi heti sunnuntaina koitti uuden yrityksen aika.

Kyseessä oli siis SM-viesti paikkakunnan ollessa Saarijärvi. Itse suunnistin kolmatta eli viimeistä osuutta. Viesti lähti hyvin käyntiin Mikon ja Tuomaksen tehdessä asiaan kuuluvat suoritukset. Ei jännittänyt kavereiden puolesta yhtään, ja vaikka maagisesti juossut Pudasjärvi sekä KooVee ja Parma tulivatkin hienoisessa johtoasemassa vaihtoon, niin tiesin että kohta sieltä tulee mullekin karttaa yhtä suurella varmuudella kuin Lapin Kansa tippuu joka aamu postilaatikkoon. Ja sieltähän se Tuomas tuli, kavensi vielä lopussa pikkuisen eroa sen ollessa lopulta jotain 1.50 luokkaa.

Lähdin rauhallisesti liikkeelle ja tunsin ettei nyt ole paras isku juoksussa päällä, mutta pystyyhän silloinkin suunnistamaan hyvin. Eikä se juoksukaan nyt huonolta tuntunut. Kakkoselle tein muutaman sekunnin koukun, mutta näin avonaisessa maastossa jo Parman Ruoholan selän. Tien ylityksen jälkeen mulla taisi olla ulkorataa tarjolla, mutta takaisin tielle tullessa näkyvissä olivat sekä Aleksi että Aksu. KooVee juoksi muutaman metrin edellä. 

Tiellä annoin muiden tilanteen vaikuttaa liikaa omaan suoritukseen ja lähdin liian aikaisin tieltä kuusikkoon ajatuksena edetä piilossa suoraviivaisemmin rastille. Tosiasiassa metsä oli hidasta juosta, ja lisäksi ajauduin hieman sivuun minkä vuoksi eroa kasvoi jonkin verran. Seuraava väli oli vähän pitempi, alkuun tietä ja loppu kangasmaista harjumaastoa. Karttaa katsoessa kävi varsin selvästi ilmi, että loppu tulisi olemaan pääosin juoksukisaa. Tiellä lisäsinkin yhden pykälän vauhtia ja ohitin KooVeen.

Kankaalla suunnistus oli helppoa, ja jonkin matkaa edessä, parhaimmilla paikoilla näköetäisyydellä liikkuivat Aleksi, Aksu sekä Pyrinnön toista osuutta vienyt Vili Mustonen. Tässä kohtaa aloin miettiä jo loppuratkaisuita. Ajattelin, että jos kiskaisen pojat nopeasti kiinni, joudun hapoille ja Aleksi tulee sit kannassa loppusuoralle ja menee mahdollisesti ohi. Ei ollut mikään tajuton vire juoksussa, joten päädyin siihen että otan pikkuhiljaa kiinni ja lähdetään suht samanvoimaisina kiriin. 

Parin välin aikana otin poikia tasaisen varmasti kiinni, ja kolmanneksi viimeiselle rastille tullessa olin jo hyvin lähellä. Fiilikset tärähti tappiinsa ja alamäkeen täysillä rullatessa kaikki juoksun kulkemattomuudet ynnä muut vähäpätöiset seikat unohtuivat. Leima heti Aleksin jälkeen ja aloitin kirin välittömästi. Kaksi viimeistä väliä oli melko tarkasti muistissa, ja suunnistamisen vuoksi juoduin hidastamaan vauhtia ehkä kahden sekunnin verran. Lisäksi vikalle rastille oli hyvä seurata parhaimmilta näyttäviä uria. 

Tulin loivaan ylämäkeen niin paljon kuin rahkeissa oli varaa ja onnistuin pitämään Aleksin takana. Huhhuh, mutta ei mennyt kuitenkaan niin dramaattiseksi että olisi ratkaistu loppusuoralla.

Pohjoseen tuli siis kaksoivoitto, Aksu ankkuroi Parmalle pronssin. Pudasjärvi taisi yllättää kyllä itsensäkin, niin hienosti pojat juoksi. Sen siitä saa kun suunnistaa hyvin ja juoksee lujaa.

Eilen alkoi sit koulussa koeviikko eli provvecka. Itellä oli kutoskoodin kohalla liikunta, mikä tarkoitti Cooperin testiä klo 9 Keskuskentällä. Saavuin paikalle puoli ysin maissa lämpömittarin näyttäessä +3 astetta. Takasuoralla puhalsi arktinen pohjoistuuli, ja Rivieran jälkeen kentällä oli kylmää kuin pohjoisnavalla. Aloin verkkaileen, ja pian kävi ilmi että testiä oli tuntemattomasta syystä johtuen siirretty alkavaksi klo 9.30, mutta todellisuudessa pilli vihelsi kellon näyttäessä 9.50.

Olosuhteista ja viikonlopun kisoista johtuen oli selvää, ettei tänään tehdä kovin kummoisia tuloksia. Niinpä 3610m oli oikein hyvä mulle. Tosta vaan juoksemalla kuitenkin suunnilleen sata metriä enemmän kuin viime syksynä. 

Nyt pitää lopettaa ettei tule liian pitkä teksti, se olis paha juttu se.

Niin tai

Juu, mistäs sitä alottais. On tässä tapahtunut yhtä ja toista mut toisaalta ei juuri mitään. Tiistaina tein aamutreeninä suunnistusvetoja Oukulla. Äiti oli kuvaamassa ja iskin materiaaleista uuden videon nettiin. Laatu meni jostain syystä niin heikoksi, että itelläkin yököttää kattoa. Ei sitä useampaa kertaa varmaan pysty kattomaan mut ehkä kerran se menee. Jos joku ei oo vielä kattonu niin täältä se löytyy.

Kisoissa oli sit ehkä huonoin kulku sitten KLL:ien. Johtui varmaan siitä, että on tullu pari kertaa hiihdettyä mäkeä ja tuossa keskiviikkona taisin myös tehdä 3 sarjaa penkkiä. Ihan mikkihiiripainoilla, mutta toka kertaa elämässäni tein niin eiköhän käden paksuus kaksinkertaistunut. Yritä siinä nyt sitten juosta, hengästytti niin paljon että olin tukehtua. Kävin myös puntarilla ja n. 1,5 kg tuli lisää massaa. Nyt mie painan aamullakin 70.

Oli kyllä typerä päähänpisto, ei taida toistua enää niin kauan kuin vielä suunnistan. Kyllä ton hiihdonkin nyt täytyy kulkea ilman mitään voimaharjoittelua. Onneksi tänä talvena aletaan hiihtään kymppiä ja siitä ylöspäin niin kunto on ainoa mitä voi syyttää jos ei pärjää.

Karsinnassa leivoin alkuun pari koukkua mut loppu tuli ihan jees. Oli se vaan kun meinas tukehtua omaan hengitykseen. Finaalissa oli ihan raastoisa rata tarjolla. Heti alkuun vedin Pikku-Syötteen päälle, siinä tuli oikein veren maku suuhun! Näin huonossa tikissä kun on niin en jaksanut juosta koko mäkeä päälle vaan pari kävelyaskelta piti ottaa vaikkei ollut edes kovin jyrkkää. Juoksu kulki ihan ok kunnes tein kakkoselle ruman pummin. Sukelsin jonnekin vasemmalle, siellä oli parikin suppamuodostelmaa muttei lippua. Kartta auki, ja ihmettelemään että missäs sitä mahdetaan olla. Rastivainu pelasti, lippu haisi jo melko kaukaa, tosin hivenen heikkona. Mutta hieman kun veti sieraimiin lisää ilmaa niin löysin oikean suunnan ja pääsin morjestaan lippua.

Tän jälkeen en päässy enää mihinkään ja loppu tuli tallustellen. Vikalle rastillekin tulin kädet polvissa koko välin. Mahoton sauma jos ei kulje.

Katseet oli kyllä siirretty ens kauteen jo kesäkuussa, mut onhan tässä EM-kisoja sun muita vielä tulossa. Sinne jos sais kelpo iskun taas päälle niin ois hyvä, mut kyllä tää syksy menee ihan treenailun ehdoilla. Hiihtämäänkin varmaan pääsee ennen Portugalia. Muttamutta, keväällä tullaan toivottavasti hoikassa kunnossa ja tikissä. Talvella pitää vaan pysyä alle 70 mittarissa, yli ei vaan saa mennä. Se on ehdottoman liikaa mulle.

Nyt tästä jatketaan treenailuja ja seuraavat kisat on kahden viikon päästä, SM-sentteri ja riley.

Ja keskiviikkona AV-ratatesti, jos nyt alle 17 min pääsis.

#angsti